Päivän jälkeen

Päivät ovat yrittäjällä välillä pitkiä. Vaikka kuinka yrittäisi, niin normaaliin kahdeksaan tuntiin niitä ei saa aina mahtumaan. Toki välillä on myös toisin päin. Tämä asia nyt ei ole minulle mikään yllätys, jotenkin aavistelin tätä ennen yrittäjäksi ryhtymistä. Palkkatöissä ollessani saattoivat päivät silloinkin venähtää, eli olisiko kysymys kuitenkin siitä, että olen työlle perso.

Meillä on aina ollut tapana syödä yhdessä päivällistä arkipäivisinkin. Aikaisemmin ei ole ollut niin kova kiire kotiin, koska rakkaan vaimon kanssa olemme voineet syödä myöhäisen päivällisen. Viimeisen vuoden aikana olen kuitenkin aikaistanut rytmiäni ja pyrkinyt kotiin niin nopeasti kuin mahdollista. Työssä ei ole mitään vikaa, mutta kotona minua odottaa vaimoni lisäksi jotain niin ihanaa, että kiirettä on pakko pitää. Nimittäin rakas poikamme Onni-Pekka. Miten lapsi voikaan tuoda näin paljon iloa ja onnea elämään! En voi muuta kuin lähes yhden vuoden kokemuksella asiaa hämmästellä. O-P on niin välitön, aina tervehtii hymyllä kun tulen kotiin ja toisaalta ilmaisee suoraan tyytymättömyytensä jos joku asia on huonosti. Kaiken kaikkiaan meillä on mennyt pojan kanssa erittäin hyvin ja hän on tuonut paljon iloa meidän elämäämme.

Vaikka poikamme syö eri tahtia ja ruoka on hänelle ehkä enemmän rakennus- ja polttoainetta, niin yritämme silti syödä kaikki kolme yhdessä. Koirakin on yleensä mukana, toki siitä syystä, että sormiruokailua harjoitteleva poikamme viskoo holtittomasti ruokaa välillä myös lattialle.

Tällä hetkellä en osaa kuin olla onnellinen ja nauttia elämän yksinkertaisista asioista. Sitä samaa toivon myös sinulle.

Tuomas