Mitä syön tällä viikolla?

Tänään menee kanasalaatti. Maalaiskananpojan rintafilettä vihreällä salaatilla. Kastikkeena sitruunamehua ja oliiviöljyä. Täytyy syödä alkuviikosta vähän kevyemmin. Tuli ehkä sen verran tuhdisti syötyä viikonloppuna (kahdesti pizzaa 😆).

Pihvileipää pitkästä aikaa. Mulla on todella hyvä, mutta ehkä hieman vaativa resepti patongille. Sinne väliin naudan ulkofileestä paistettua pihviä, tomaattia, sipulia ja majoneesia sekä kylkeen salaattia. Salaisuus koko hommassa on patongin päälle tuleva kuorrute.

Pyttipannu pitkän kaavan mukaan. Sous vide on käytännössä pitkään, matalassa lämmössä vesihauteessa kypsentämistä siten, että raaka-aine on usein vakumoitu tai ainakin se on tyhjiössä. Hommassa auttaa tähän tarkoitukseen tehty sirkulaattori. Nyt aion kypsentää pakkasestani naudanrinntaa sous vide -hauteessa noin 12 tuntia. Sen jälkeen se pilkotaan ja paistetaan perunoiden ja sipulin kanssa, lisukkeeksi maustekurkkua, säilykepunajuurta, ketsuppia ja sinappia ehkä majoneesia. Totta kai paistettu kananmuna kruunaamaan annosta.

Edellisistä nyt syö jonkun aterian, mutta viikonloppuun asti ei pärjätä. Yleensä tiedän hyvin varhaisessa vaiheessa, mitä syön tulevana viikonloppuna, mutta nyt on sen verran ohjelma auki, ettei varmuutta ole vielä päässyt syntymään.

Tykkään kyllä kaikenlaisesta ruuasta, eikä makea jää yhtään vähemmälle huomiolle. Tämän viikon makeat tulevat mahdollisesti olemaan joko vanilija-suklaajäätelöannos tai köyhät ritarit. Miksei kummatkin 😄.

Ai, että mä tykkään kokkailusta ja syömisestä 😊.