Palaamme taas turvallisuuden pariin

Olen koronasta sitä mieltä, että se on hanurista. Aivan sieltä jostain mihin ei aurinko paista. Anteeksi ilmaisuni, mutta näin se mielestäni on. Vaikka tartuntoja tuleekin tämän tästä enemmän, niin onneksi meillä on malttia enemmän kuin keväällä. Vessapaperin kysyntä ei todennäköisesti koe samaa piikkiä kuin aikaisemmin.

Koronasta huolimatta yhteiskunnan pitää jotenkin pyöriä. Pitää päästä töihin, saada ruokaa ja harrastaa, jotta mieli pysyy virkeänä. Eli jotenkin perustarpeet pitää pystyä tyydyttämään. Onneksi osaamme jo ottaa muihin ihmisiin etäisyyttä, käytämme käsidesiä ahkerammin, harjoittelemme maskien käyttöä ja kättelytkin on siirretty hetkeksi unholaan. Uusien tapojen myötä asioiden hoitaminen, esimerkiksi lihakaupassa käynti, saadaan hoidettua turvallisesti.

Tästä päästäänkin puhumaan hygieniasta lihakaupassa. Meidän pääartikkelimme, eli tuore liha ja lihajalosteet, ovat saatavissa nyt ja jatkossa palvelutiskistä. Tämähän on hygienian kannalta erinomainen asia: Voi vain katsoa, ja herkut saa suoraan omaan kassiinsa myyjältä, jolla on hanskat kädessä. Erittäin kätevää. Kuivatavaroiden osalta asian ratkaisemme siten, että laitamme asiasta varoituslaput, jotta pakkausten koskettelua tapahtuisi mahdollisimman vähän. Ja vaikka kauppamme onkin pieni, niin se antaa riittävästi tilaa meillä asioiville ihmisille. Joten ei muuta kuin tervetuloa.

Nähdään kaupalla!

Tuomas