Etsi
  • tuomas93

Juuri, kun ajattelin kaiken olevan hyvin

Juuri, kun ajattelin kaiken olevan kunnossa, haistoin savun nenässäni. Uunin ääressä seistessä saattaakin tuo puun tuoksu ajautua nenään. Tänään kuitenkin leipomoon leijaili ihan selkeää savua. Ei hyvä.

Lauantain avajaiset menivät erinomaisesti ottaen huomioon, että uunin polttimen teknisistä vioista ja niiden korjaus- sekä asennustöistä johtuen saimme paistettua testileivät vasta edellisenä iltana. Kaikki meni silloin hyvin, mutta valitettavasti lauantaina oli taas samoja haasteita, mitä kohtasimme aikaisemmin viikolla. Tämä näkyi paistamisen viivästymisenä, lopputuloksena ja muuna säätämisenä.

Sain asioihin maanantaina selkeyttä, mutta valitettavasti uunin poltin ei sitten toiminutkaan toivotulla tavalla, eli tuli lähti kiipeämään väärään suuntaan. Onneksi mitään suurempaa vahinkoa ei tapahtunut. Ymmärrän kyllä paloviranomaisten vaatimukset tilan suhteen.

Meillä on uusi leipomo ja hommat menee näköjään vielä vähän harjoitellessa sekä tekniikkaa säätäessä, mutta se ei poista minun tavoitettani. Nimittäin tavoitteeni on tarjota sinulle parasta leipää ja pullaa, mitä tältä seudulta saa.

Hetki menee vielä tekniikkaa säätäessä, mutta torstaiksi asiat tulevat kuntoon, eli valikoima on vielä huomisen pienempi, mitä on tarkoitus. Torstaina taas runsaammin tuotteita myynnissä.

Tuomas




100 katselukertaa0 kommenttia