Sadonkorjuujuhla

Meillä oli sunnuntaina perheen kesken sadonkorjuujuhlat. Tämä on lapsuudestani saakka jatkunut perinne. Toki jossain vaiheessa siinä on ollut pari vuotta taukoa. Tapahtuma on yksinkertaisuudessaan sitä, että sunnuntaina äiti tekee perinteistä lihasoppaa ja omenahyvettä vanilijakastikkeen kera. Lisäksi saamme nauttia hänen sämpylöistään ja saaristolaisleivästään. Äidillä on sama virsi joka kerta, eli ”mikään ei maistu millekään”, mutta kaikki syövät tyytyväisenä hyvällä ruokahalulla hyvin maistuvia ruokia😋. Aikoinaan tämä juhla ajoitettiin pappani perunannostotalkoon aikoihin, nykyään ajankohdaksi on määräytynyt syksy.

Minulle tässä sunnuntailounaassa on hyvin arvokkaita asioita. Saan viettää aikaani perheeni kanssa hyvän ruuan äärellä ja saan nauttia lempivuodenajasta syksystä sekä hyvistä kotimaisista raaka-aineista. Yleensä en pääse itse kokkailemaan muuta kuin vanilijakastikkeen. Se ei kuitenkaan haittaa. Menen miellelläni välillä valmiiseen pöytään, etenkin kun äitee on laittanut ruokaa😊.

Äitiltä on turha kysyä reseptejä, koska hän soveltaa koko homman alusta loppuun, ja siitä huolimatta ruoka on aina samaa. Alla kuitenkin oma lihakeittoreseptini, joka ei ole pettänyt koskaan.

1 kg naudan keittolihaa (lapaa tai rintaa)
Vettä
4 pilkottua porkkanaa
1 pilkottu keskikokoinen palsternakka
½ mukulaselleri
10 perunaa
3 sipulia
1/3 puntti persiljaa
5 maustepippuria
2 laakerinlehteä
suolaa

Laita naudanliha kattilaan ja lisää kylmää vettä päälle siten, että se peittyy. Kiehauta ja kuori pinnalle nousevaa vaahtoa. Lisää pilkotut porkkanat, palsternakka, maustepippurit, laakerinlehdet ja 2 tl suolaa. Anna kattilan porista liedellä vähintään 3 tuntia, mielellään 4-5 tuntia. Nosta liha pois liemestä ja jäähdytä liemi sekä liha. Pilko sipuli ja kuullota sitä hetken voissa tai öljyssä. Kuutioi peruna ja mukulaselleri. Lisää kasvikset liemeen ja keitä melkein kypsäksi, lisää kuutioitu liha ja kypsennä kasvikset loppuun asti. Lisää lopuksi hakattu persilja ja tarvittaessa suolaa.