Seuraavalla viikolla syödään kotimaista karitsaa

Ihan ensi kärkeen on sanottava, että olemme auki pääsiäisviikolla jo maanantaista lähtien.

Karitsa on mielestäni erinomaista. Se tuo hyvää vaihtelua yleensä nautittavien naudan ja porsaan lihalle. Karitsaa voi syödä ympäri vuoden, mutta nyt tällä viikolla valikoimamme karitsasta on tuoreimmillaan ja laajimmillaan. Minun suosikkini on tuore paisti ja kare. Kummatkin ovat helppoja laittaa.

Karitsamme ovat kotimaista ja ne tulevat noin 200 kilometrin säteellä meidän kaupasta useammalta eri tilalta. Tuoreen lihan lisäksi löydät kaupastamme myös useaa eri karitsasta tehtyä makkaraa: perinteinen yrtti-valkosipuli, dijon-chili, lammaswursti ja raakamakkaroista marokkolaisilla mausteilla maustettu makkara sekä punaviiniversiota karitsan lihasta. Lisäksi löytyy palvattua karitsan paistia. Keittiöstämme on myös valmistumassa myyntiin punaviinikastiketta, joka onkin oiva lisuke karitsalle.

Varauksia emme enää ota vastaan käytännön syistä (emme kerkeä vastaamaan viesteihin), mutta karitsaa on runsain mitoin myynnissä, joten toivotan lämpimästi tervetulleeksi kauppaamme hakemaan pääsiäisen herkkuja.

Loppuun karitsan paistin tai viulun paisto-ohje:


Marinoi paisti oliiviöljyssä, tuoreessa rosmariinissa 4-6 kokonaisessa valkosipulissa sekä suolassa ja mustapippurissa 1-2 vuorokautta.

Ota viulu tai paisti noin tuntia ennen paistamisen aloittamista huoneenlämpöön. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Asettele paisti/viulu uunivuokaan, mielellään sellaiseen jossa on ritilä. Pelti ja uunin ritilä käyvät tähän oikein hyvin. Laita lihaan mittari paistin paksuimpaan kohtaan.

Paistaa paistia tai viulua uunissa noin 15 minuuttia ja laske tämän jälkeen lämpötila 160 asteeseen. Kypsennä paistia/viulua kunnes sen sisälämpötila on 57 astetta. Ota uunista pois ja anna levätä 20 minuuttia ennen tarjoilua. Jos haluat paistista kypsempää, kääri se folioon ja anna olla noin 30-45 minuuttia foliossa.